Kramforsin kunta

Kramforsin kunnassa on sekä pikkukaupungin sykettä että kaunista maaseutua. Täällä voi asua maalla tai kaupungissa. Kunta sijaitsee täydellisessä paikassa rannikon tuntumassa metsien, tuntureiden ja järvien läheisyydessä. Maailmanperintökohde Höga Kustenin ainutlaatuinen luonto houkuttelee vuosittain tuhansia kävijöitä kaikkialta maailmasta.

Positiivista kehitystä

Keskustaajama on kehittynyt paljon viime vuosina. Vuonna 2013 avattiin Gallerian Christoffer, jossa on monenlaisia liikkeitä. Päivittäistavaraostokset on helppo tehdä lähellä, sillä keskustassa on monta isoa ruokakauppaa. Olemme myös tyytyväisiä matkakeskukseen, Skarpåkersskolan (koulu) ja Kramforsin urheilukenttään, jotka kaikki ovat uusia.

Monta pientä yhteisöä

Kramforsin lisäksi kunnassa on 12 pienempää taajamaa. Ullångerissa, Nylandissa ja Bollstabrukissa on hyvät lähipalvelut, ja monilla pienemmillä paikkakunnilla on ruokakauppoja ja ravintoloita.

Rikas yhdistyselämä

Kunnassa on 300 yhdistystä, jotka tarjoavat kaikkea kuorolaulusta ja urheilusta kulttuuriin ja kalastukseen. Kunnassa on useita uimahalleja, jäähalleja, urheiluhalleja ja kaksi keilahallia.

Maailmanperintökohde Höga Kusten

UNESCO nimesi Höga Kustenin maailmanperintökohteeksi vuonna 2000. Nimitys on suuren ja nopean maankohoamisen ansiota, jota on tapahtunut täällä viimeisimmästä jääkaudesta lähtien.

Alueella on maailman suurin maankohoama, 286 metriä, Skulebergetin huipulla. Höga Kustenissa kävijä voi rajatulla alueella nähdä kaikki maankohoamisen maisemaan jättämät jäljet, kuten vaarat, pirunpellot ja kuroutuneet merenlahdet.

Ådalenin teollisuusperinne

Ådalen levittäytyy Ångermanjoen varrelle Sandöbron-sillalta aina Sollefteån kuntaan asti. Ådalenilla on vahva teollisuusperinne, ja siellä vuodesta 1931 tuli merkityksellinen Ruotsin poliittiselle historialle.

Silloin tapahtui Ådalen 31 -niminen tragedia, jossa Ruotsin puolustusvoimat ampui viisi henkilöä. Taustalla oli työriita, jossa sahojen ja massatehtaiden työntekijät lakkoilivat ja osoittivat mieltään vaatien parempia palkkoja.

Elinkeinoelämä nykyisin

Kramforsissa on paljon erilaisia yrityksiä, mutta saha- ja paperimassateollisuus muodostivat pitkään elinkeinoelämän perustan. Nykyisin Kramforsin kunnan suuryritys on paperipusseja valmistava Mondi Dynäs. Toinen suuri työnantaja on Mjällomissa sijaitseva Gerdins, metallialan yritys, joka valmistaa tarkkuutta vaativia työkaluja eri menetelmin.

Kunnassa on myös monia pieniä ja keskisuuria konepaja- ja teollisuusyrityksiä. Palvelualan yrityksistä vakuutusyhtiö Folksam on puhelinmyyntinsä ansiosta tärkeä toimija.

Suurin työnantaja on Kramforsin kunta, jonka palveluksessa on 1 700 henkilöä.

Faktat lyhyesti

 Asukkaita:
Kunnassa reilut 18 000
Keskustassa 9 000

Maantieteellinen sijainti:
Sijaitsee Ångermanlandin maakunnassa, Västernorrlandin läänissä.

Perustettiin:
Kunta perustettiin vuonna 1974.
Kramfors sai kaupunkioikeudet vuonna 1947.

Pinta-ala:
1 907 km2

Etäisyydet:
Tukholma 470 km
Sundsvall 94 km
Härnösand 43 km
Örnsköldsvik 98 km
Uumaja 194 km
Sollefteå 41 km

Liikenneyhteydet:
Botniabanan, E4 ja valtatie 90 kulkevat kunnan läpi. Kuntaan on mahdollista saapua autolla, bussilla ja junalla.
Höga Kusten Airport -lentokentältä lähtee päivittäin lentoja.

Kontakt

Kom in asiakaspalvelu

Käyntiosoite

Torggatan 2, 872 80 Kramfors

Puhelin 0612-800 00

kommun@kramfors.se

Uppdaterad:

Innehåll på sidan